
VAPAAEHTOISEKSI
Vapaaehtoiset tekevät tapahtuman mahdolliseksi! Jos haluat olla osa yhteisöllistä joukkoamme Suomen ensimmäisen CrossFit-lisensoidun joukkuekilpailun takana, tutustua samanhenkisiin ihmisiin ja kurkistaa kulissien taakse, hae mukaan taas ensi kerralla!
Vapaaehtoishaku vuoden 2027 tapahtumaan on avattu!
Hae mukaan täältä
MILLAISIIN TEHTÄVIIN VAPAAEHTOISENA VOI PÄÄSTÄ?
Gear-tiimissä pääsee nauttimaan tunnelmasta kisojen ytimestä, kilpailuareenalta käsin. Tiimin tehtäviin kuuluu kisalajeihin kuuluvien välineiden siirtäminen lajien ja erien välissä. Gearissa ei tarvitse olla lihaskimppu, mutta tiimiläisten pitää pystyä kuitenkin liikuttelemaan painoja ja välineitä sujuvasti.
Tuomarit ovat merkittävässä roolissa onnistuneiden kisojen järjestämisessä. Tiimin tehtäviin kuuluu kisalajeihin perehtyminen ennen kisoja ja urheilijoiden kisasuoritusten tuomarointi kisojen aikana. Napakka ja johdonmukainen tuomarilinja takaa kilpailijoille tasavertaisen kisakokemuksen. Hyvä lajin liikestandardien tuntemus on eduksi tuomaroinnissa.
Kilpailujen järjestämiseen kuuluu myös paljon erilaisia kulisseissa tapahtuvia tehtäviä. Vapaaehtoisten taukotilan kahvipannu ei täyty itsestään, tulokset eivät siirry sähköiseen muotoon automaattisesti ja urheilijoiden kellontarkka ohjaaminen kisa-areenan ulkopuolella mahdollistaa aikataulussa pysyvän tapahtuman. Tämän vapaaehtoistiimin jäsenet ovat valmiita reagoimaan yllättäviinkin kisan tiimellyksessä ilmeneviin tarpeisiin.
Media-tiimi tallentaa kisapäivän tunnelman ja ikimuistoiset hetket kuviksi ja videoiksi. Pääset kuvaamaan suorituksia areenan laidalta, ja materiaalia käytetään tapahtuman viestinnässä vielä pitkään kisojen jälkeen.
Some-tiimi tuo kisapäivän seuraajien ruuduille reaaliajassa. Teet storyja, lyhyitä videoita ja tunnelmapäivityksiä areenalta, katsomosta ja kulissien takaa sekä nostat esiin kilpailijoita ja yleisöä. Puhelin, ideoita ja innostus somettamiseen riittävät pitkälle!

MITÄ VAPARI SAA?
Sen lisäksi, että vaparina saat arvokasta kokemusta urheilutapahtuman taustalla toimimisesta ja pääset tutustumaan huipputyyppeihin, saat myös...
Ilmaisen lipun tapahtuman virallisille jatkoille (K18)
T-paidan
Goodiebagin
Ilmaiset ruuat tapahtuman aikana
Nähdään Logomossa!😍




